maanantai 30. tammikuuta 2012


Lähes kaikesta mitä ostamme, omistamme, tuotamme ja käytämme tulee jätettä. Lehdistä, kirjoista, vaatteista ja kaikista muista arkipäivän kulutushyödykkeistä tulee kiertokulkunsa alku- ja loppupuolella jätettä. Viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana yhteiskunta on muuttunut aina enemmän ja enemmän kulutuskeskeisemmäksi markkinavoimien painostaessa ovista ja ikkunoista, tai lehdistä, televisiosta ja radiosta. Yleinen mielipide ja ostokäyttäytyminen on suurella rahalla ja globaalien suuryritysten mainoskampanjoilla muutettu järjettömäksi kulutukseksi ja ostohysteriaksi.
Keskiverto eurooppalainen tuottaa vuodessa satoja kiloja jätettä kotioloissaan, sen lisäksi että moni työssään tuottaa vielä toisen mokoman lisää. Jokapäiväisen kuormituksen lisäksi meiltä jää maallisen matkan päättyessä enemmän tai vähemmän henkilökohtaisia tavaroita ja omaisuutta jälkipolvien haitaksi ja harmiksi.

Vielä sata vuotta sitten tavarat tehtiin kestämään ja hankittiin vain, jos tarvetta kyseiselle artikkelille todella oli. Talot, pihat ja pihavarastot eivät täyttyneet turhakkeista, hajonneista kodinkoneista tai kerran leikityistä leluista jotka unohdetaan, kun seuraavana hetkenä saadaan taas uusia. Viimeisenä kuutenakymmenenä vuotena ihminen on vahongoittanut maapalloa enemmän kuin koko olemassaolonsa aikana. 
Vaikea kuvitella nyt, miltä maailma näyttää sadan vuoden päästä ja kuinka ihmisten asenteet ja ajatukset ovat muuttuneet. Yksi asia on lähes varmaa: romua ja jätettä on tulevaisuudessa paljon.






Tavarat ja esineet ovat usein kuitenkin ihmiselle tärkeitä. Ne on tehty helpottamaan elämää, auttamaan arkipäivän askareissa tai niihin voi liittyä tunteita ja muistoja. Joidenkin tavaroiden arvo kasvaa vuosien myötä ja niitä vaalitaan ja varjellaan tuleville polville. Jotkut esineet taasen ansaitsevat paikkansa maailmassa esteettisyydellän, vaikka niillä ei käyttöarvoa olisikaan. 



Vaikka ihminen olemassaolollaan ja toiminnoillaan vaarantaa koko maapallon olemassa olon, ei ketään voi pakottaa materialismistaan luopumaan. Ehkä kuitenkin kannattaa ajatella ja tarkkailla omaa kulutuskäyttäytymistään ja miettä jokaisen hankinnassa olevan kulutushyödykkeen kohdalla: tarvinko tätä oikeasti? Yllättävän moni asia ja esine on sellainen, jonka olet hankkinut koska luulit sitä tarvitsevasi. Tavaroiden uutuudenviehätys katoaa hetkessä ja unohdus ajaa ne kaapin perukoille odottelemaan kaatopaikalle päätymistä.

 



Puusta valmistettu rakennus maatuu maaksi noin 100-200 vuodessa kuormittamatta ympäristöä lähes lainkaan, kun taas teräbetonista valmistettu säilyy maaperässä vuosituhansia. Suurin osa nykypäivän rakentamisesta tehdään teräksestä ja betonista, silti rakennusten käyttöikä on lyhyempi kuin milloinkaan. Usein talo tulee tiensä päähän jo muutamassa vuosikymmenessä.
Kulutuksen myötä on myös kierrätyskulttuuri kokenut valtavan muutoksen. Jokaisessa pitäjässä on yksi tai useampi kirpputori. Atk-laitteet, autot, rakennusjätteet, lasi ja metalli kerätään talteen ja jatkojalostetaan uusiokäyttöön. Jätettähän toki syntyy jätteen uudelleenkäsittelystäkin, ja kierre on loputon. 
Ajattele siis seuraavan kerran kaupassa ollessasi ennen kuin toimit ja kanna vastuusi olemassaolostasi ja jälkeesi jäävästä jätteestä. Suosi ympäristöystävällisiä materiaaleja ja käyttöiältään kestäviä tuotteita.



Kuva on Hauhon kunnan entiseltä kaatopaikalta. Toiminta on loppunut pitkälti toistakymmentä vuotta sitten. Maaperä on kuitenkin asuin- ja viljelykelvoton useita satoja, jopa tuhansia vuosia eteenpäin. Ainoa haitta ei ole maaperän pilaantuminen, vaan oman säväyksensä luo jätteistä pohjavesiin liukenevat myrkylliset ainesosat. Ihmiskunta, joka mielestään edustaa maapallon älyllisesti kehittyneintä lajia,  myrkyttää itsensä ja planeettansa mukavuudenhalunsa vuoksi.


sunnuntai 22. tammikuuta 2012




'Astun autioon taloon, jossa kellot käy mennyttä aikaa.
Sen huoneen kalpeaan valoon, on hiljaisuudessa taikaa.
Kylmennyt liesi ja pölyyn on peittyneet ruusut muoviset piirongin päällä.
Pieni ikuisuus aikaa on elämästä täällä.

Varjot seinillä huoneen, kulkevat valojen matkaa.
Ja luulevat valon sen tuoneen, tarkoituksen jatkaa.
Tyhjänä tuijottaa peili ja seittiin on solmittu kuvat piirongin päällä.
Pieni hetki aikaa on ajattomuudesta täällä.'  





  

Punainen tupa, pihasauna ja perunamaa, se perinteinen suomalainen unelma. Oma kaivo, josta saa luonnonpuhdasta lähdevettä. Järvenranta kävelymatkan päässä. Kauppa ja pankki palveluineen alle kilometrin päässä. Kuulostaa hyvältä, eikö vain?
Kaksikymmentä vuotta kylmillään ja hylättynä rapauttaa talon kuin talon siihen kuntoon, ettei pelastaminen ole useinkaan enään mahdollista. Siinä tulee monesti miettineeksi kenellä on varaa hylätä asumiskuntoinen, jos ei niinkään nykyaikaisesti varusteltu talo, oman onnensa nojaan. Tämänkin talon viimeisellä asukkaalla on ollut sukulaisia ja ystäviä valokuvista ja korteista päätellen. 
Syitähän toki voi olla lukemattomia, miksi talo on tyhjilleen jäänyt. Kenties sitä on aioittu pitää kesäpaikkana mutta voimat eivät ole riittäneet. Kenties perikunta ei ole päässyt yksimielisyyteen mitä talolla tehdään. Ehkä talon omistukseensa saaneet henkilöt ovat nykymaailman tapaan niin kiireisiä ja / tai hyvätuloisia, ettei vanha ilman mukavuuksia oleva mökki jaksa viehättää. 




Tyypillinen seuraus pitkään kylmänä ja kosteana olemisesta on eri rakenteiden heikentyminen ja lopulta kantavuuden pettäminen. Seinän toisella puolella on leivinuuni uponnut osittain lattian sisään ja painava tiilikasa on kallistuessaan pukannut palomuurin pyöreäksi. Seuraavaksi tulee piippu alas ja todennäköisesti myös välipohja. Murheellinen näky.
 


1987 vuoden kalenteri seinälaatta. Mikset keräisi laattaa elämäsi jokaiselta vuodelta ja päällystäisi niillä yhtä seinää kodistasi? Ehkä siksi että vuosikertalaatta oli hetken trendi 80-luvulla. Nykyään jo siis kuollut ja kuopattu.


 




Jokaisella talolla ja tuvalla on tarinansa, enemmän tai vähemmän ajanvirtaan hukkunut ja unohdettu. Yksi asia niitä lähes poikkeuksetta yhdistää, oli kyse sitten pienestä torpasta tai suuresta vuosisatoja vanhasta sukutilasta, tarinat päättyvät aina yhtä surullisesti.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kurkistus suomalaisen poikamies- / vanhapoikakulttuurin syvimpään olemukseen voi järkyttää nyky-eurooppalaiseen hygieniatasoon tottuneita. Kuvien asunnossa on elellyt tupakoiva, alkoholisoitunut ja einesruoilla elävä, yhteiskunnan pyörästä pudonnut keski-ikäinen mies.
Ruokailutottumuksista kertoo loputon määrä valmislaatikoiden foliovuokia, jotka asukas on jostain syystä säästänyt. Erikoisen säväyksen einesten lisäksi on tehnyt Mullinherkku valmisrehu, joka on edullista lisäravintoa kalliiden laatikoiden rinnalle.

Tarina kertoo miehen olleen renkinä läheisessä maalaistalossa ja saaneen talon isännältä elinikäisen asumisoikeuden työsuhdeasuntoonsa. Isännän kuoltua ei taloa pitämään jäänyt emäntä kuitenkaan pitänyt siitä, että pihan välittömässä läheisyydessä asusteli hieman erikoisenakin pidetty entinen renki. Luvattua asumisoikeutta ei kuitenkaan voitu perua, joten emäntä yritti häätää rengin katkaisemalla sähköt rakennuksesta.
Sitä tarina ei kerro miten renkimiehen elämä jatkui, mutta ilmeisesti asui talossa elämänsä loppuun asti. Ainakaan mitään henkilökohtaista omaisuutta tai ruokatarpeita ei ole viimeistä kertaa kotoa lähdettäessä mukaan otettu. Viimeinen matka on ollut todennäköisesti sairaalan kautta hoivakotiin ja hoivakodista hautausmaalle.





Talossa ei ole ollut vesipistettä, joten kaikki vesi on tuotu kantamalla pihan kaivosta. Oletettavasti tästä syystä ruoka on lämmitetty einesruokafolioissa suoraan hellan levyllä ylimääräistä tiskiä välttäen.


Makuuhuone on toiminut myös sekajätepussien loppusijoituspaikkana. Voi vain kuvitella tuoksun joka sieraimia on kesäkuumalla hivellyt. Kärpäsetkin ovat pyrkineet kohti paratiisiaan, osa onnettomin seurauksin.



Kansaneläkelaitos on muistanut poikaansa 2400 markan työttömyyspäivärahalla, josta verottajan venyvä käsi on vienyt 480 markkaa päältä. Kuukauden elämiseen on jäänyt 1920 markkaa.
Varaa on sentään jäänyt viihdemusiikkiin, Irwinin rentun ruusu albumin kasettiversio komeilee samassa kasassa kelan kirjeiden kanssa.




Kun televisio on hajonnut, on uusi haettu kierrätyskeskuksesta vanhan viereen. Sohvakalusto edustaa 70-lukulaista tyyliä kauneimmillaan. Oluttakin on otettu yksinäisyyteen.


Ämpäriin tippunut ja kuollut hiiri kuvastaa hyvin elämää. Vaikka kuinka yrittäisi ja räpistelisi päästäkseen kuilustaan, tippuu aina takaisin. Juuri kun olet varma poispääsystä, ote pettää ja irtoaa. Mitä enemmän yrität ja riuhdot, sitä nopeammin voimasi loppuvat. Lopputulos olisi sama vaikka olisit koko ajan maannut paikallasi. Ainoana erona vuoroin vaihtelevat toivon ja epätoivon tunteet ja niiden tunteiden varaan elämä kai rakentuu.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kahvila-ravintola F********** Ky. Perustettu 30.7.1981. Toimiala kahvilaravintolaliikkeen harjoittaminen sekä matkamuistoesineiden tuonti, vienti ja kauppa.
Yhtiömiehet 22.8.2003: R****  P*******, T**** P******* ja M***** P*******.
Vilkkaan valtatien varressa sijaitseva ravintola on lopettanut toimintansa syksyllä 1991. Ilmeisesti konkurssiin yritys ei kuitenkaan ole ajaunut, koska se on vielä kaupparekisterissä 'aktiivisena', eikä yrityksellä ole maksu-/ luottohäiriöitä. Ravintola on säilynyt viime vuosiin asti lähes koskemattomana sulkemisensa jälkeen. Esimerkiksi ruokatarvikkeet ovat kaapeissa, matkamuistot hyllyillä ja pöytäliinat pöydissä. Kabinetin puolella aika on  pysähtynyt, siellä tunnelmaa voisi kuvailla vahvasti 80-lukuiseksi. Kaikki on jäänyt niille sijoilleen kuin töistä olisi illalla lähdetty, tarkoituksena tulla aamulla takaisin. Kahvit on kuivuneet keittimeen ja osa astioista lojuu tiskaamattomina keittiössä. Kylmillään olleen rakennuksen tasakatto vain ei ole kestänyt menneiden  talvien lumia.





Rakennus on saanut olla yllättävän rauhassa yli kaksikymmentä vuotta, huomioon ottaen että se sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien varressa. Ehkä etupihaa koristava varoituskyltti on pitänyt vandaalit ja pitkäkyntiset loitolla.






Ruokakomerossa on kaikki vielä paikallaan, paitsi katto, joka on tuettu tikkaiden ja lattiaharjan varaan.





 
Kilpikonnasoppa ei lyönyt  itseään läpi härmän perukoilla.




Matkamuistoesineiden maahantuonti ja myynti ei ollut ilmeisen kannattavaa. Pehmolelutkin ovat homehtuneet hyllyllä jo pienen ikuisuuden. Valmistusmaa Neuvostoliitto.








Kaunista. Valitettavasti näitä maisemia ei kauaa saada enää ihailla. Kuluva talvi on todennäköisesti viimeinen niitti ravintolan tiiliseen arkkuun.