perjantai 3. helmikuuta 2012


Hulluuden määritelmät ovat muuttunet vuosisatojen saatossa muun yhteiskunnan mukana. Siinä missä tänä päivänä puhutaan eri asteisista mielenterveysongelmaisista, puhuttiin joskus muinoin 'itsettömyydestä' tai 'pilatuista' ihmisistä.
Hulluutta on lähes yhtä montaa lajia kuin on hullujakin. Tiettyihin pääryhmiin ne voidaan kuitenkin jakaa oireidensa ja käyttymisensä perusteella. Rakkaalla lapsella on myös monta nimeä, kuten mielenvikainen, mielipuoli, raivohullu, pähkähullu, puolihullu, seinähullu yms.
Hulluuden lievempää olomuotoa edustaa kuitenkin niin sanottu kylähullu. Muusta yhteisöstä ja vallitsesvasta käyttätymismallista poikkeavaa ihmistä, joka erottuu olemisellaan ja tekemisellään valtaväestöstä. Nykyinen yhteiskuntamalli ei suosi kylähulluden edustajia ja osittain siitä syystä voi sitä kutsua uhanalaiseksi ja katoavaksi perinteeksi. Tämän päivän kylähulluuden edustaja on liian monesti sosiaalitoimen elätti, sekakäyttäjä ja pitkäaikaistyötön.

Perinteinen kylähullu on karrikoidusti yksinasuva keski-iän ylittänyt mies tai nainen, joka asuu vaatimattomasti ja usein vähän sivummalla, kissojensa, kanojensa tai muiden kotieläintensä kanssa.
Monesti kylähullussa on myös keksijänvikaa tai taiteellisia kykyjä, jotka eivät kuitenkaan pääse oikeuksiinsa yhteisöllisen painostuksen ja aliarvioinnin vuoksi. Niinkuin sanotaan, on hulluuden ja luovuuden raja häilyvä.
Useinkaan kylähullu ei aiheuta haittaa tai harmia muulle yhteisölle, vaan päinvastoin saattaa olla yltiömäisen sosiaalinen ja auttavainen, tai vaihtoehtoisesti täysin eristynyt muusta yhteiskunnasta ja sosiaalisista suhteista. 



Kylähullun pihapiirissä on usein paljon erimallisia, -näköisiä ja -kokoisia rakennuksia eri käyttötarkoituksiin. Monesti niistä myös löytää mitä kummallisempia ja erikoisempia yksityiskohtia, kun taas kestäävyyden ja rakennusteknisten seikkojen kanssa ollaan ojassa.





Tarkoituksena ei ole loukata kuvassa olevien rakennusten ja tontin omistajaa, mutta jos muistikuvani on oikea, kyseessä on mies joka parisenkymmentä vuotta sitten pyöräili viheltäen ympäri kylää koiran istuessa tarakalla. Koirasta taitaa olla aika jättänyt, mutta miestä vielä näkee katukuvassa, kylläkin jalan. Liekö pyörä haudattu koiran kanssa samaan hautaan, ikuisen ystävyyden merkiksi.






Näinä hektisinä ja  kulutuskeskeisinä aikoina kannattaa jokaisen mennä itseensä ja tarkkaila perustarpeitaan, mitä oikeasti tarvitset elääksesi ja millaista sisältöä elämääsi kaipaat. Ihminen tulee melko vähällä toimeen, jos vain niin tahtoo ja usein vaatimattomasti eläen oppii arvostamaan niitä pieniä huomaamattomia arkipäivän asioita, joista elämä koostuu. Unohda yleisen mielipiteen luomat paineet ja tee elämästäsi sellainen, jonka sinä haluat, tietysti kanssaihmisiä ja luontoa kunnioittaen. Souda sinäkin veneesi pois markkintalouden myrskyisältä mereltä ja ehdit tehdä muutakin kuin pelätä uppoamista. Omalla saarella, maata tukevasti jalkojen alla. 

Lopussa olevasta linkistä pääset tutustumaan Elis Sinistöön ja Villa Mehuun. Elämä on meille valintoja ja jokainen voi tehdä toisin. Eliksen sanoin: Onnellisinta on olla onnellinen.

http://80.75.96.68/sptkul/userfiles/kansantaide/tmp/elis_sinisto_20.html