perjantai 18. toukokuuta 2012

Maaseutu autioituu, nuoret muuttavat töiden perässä kaupunkeihin ja suurempiin taajamiin. Palvelut loppuvat syrjäkyliltä. Julkisen liikenteen vuorot vähenevät ja jäljelle jää enää koululaisten aikatauluihin sopivat pakolliset vuorot. Tässäkö on 1970-luvulta jatkuneen kehityksen vääjäämätön suunta? Ehkä suuressa mittakaavassa kyllä, mutta aina löytyy vastavirtaankin ajelehtivia pikkukyliä, joissa vielä toimii peruspalvelut kuten kauppa, postipalvelut, parturi ja tietysti se paikallinen baari.
Vielä jokunen vuosikymmen sitten oli jokaisessa sivukylässäkin kauppa, jos ei useampiakin. Myös muutaman sadan asukkaan taajamassa saattoi olla kaksikin pankkia ja viime vuosisadan loppupuolella vähintään se postipankki, kunnes koko kattaus kaavittiin roskapankkeihin selviteltäväksi ja loppuviimein veronmaksajien kuitattavaksi. Joka tapauksessa palveluiden katoaminen lamautti maaseudun ja jäljelle jäivät vain vanhukset ja aikamiespojat.

Seuraava kuvamatka on kanta-hämäläisestä kylästä joka sijaitsee keskellä ei mitään, mutta myös lähellä kaikkea eli lähestulkoon suomen keskipisteessä. Kylä on ollut aina yllättävänkin eloisa sen värikkäiden asukkaiden ja perinteisen maalaistunnelmansa vuoksi. Kirjoittajakin on sahtipytty kourassa seilannut jokusenkin kerran kyläläisten kanssa jos minkäkinlaisissa riennoissa, joista ei aina ole lapsille kertomista.


Tässä ajan ja auringon rapsakoittamassa rakennuksessa on muistaakseni ollut jonkinlainen ravintola tai pikemminkin anniskeluravintola. Hämärien mielikuvien mukaan joskus viime laman aikoihin tuli poikettua tässä paikallisen pallokerhon sulkapallotreenien jälkeen nauttimassa lasillinen limonadia. Saattaa myös olla, että lapsen muisti tekee tepposet, tiedä häntä.



Hyvällä sijainnilla valtatien varressa ja kyläteiden risteyksessä on talon ulkomuodosta päätellen sijainnut yksi niistä lukuisista kyläkaupoista. Nykyisellään tilava ja kaunis talo näyttäisi olevan asuinkäytössä. Olemassaolollaan se muistuttaa kuinka paljon ja kuinka nopeasti maailma muuttuu. Tuskin osaamme kuvitella minkälaisessa maailmassa elämme muutaman vuosikymmenen päästä. Pahimpia kauhukuvia voi toki jo piirreellä, mikäli kehitys ei tee pikaista kurssinmuutosta. Jokaisen kannattaa omalla kohdallaan jarruttaa ja ohjata tulevaisuutta oikeaan suuntaan, vaikka oma panos kokonaisuuteen mitättömältä tuntuisikin.


Kahvila, bensis, korjaamo, leipomo ja loppuviimein urheiluvälineiden ja -vaatteiden poistomyyntipiste. Nyt taitaa olla taru lopussa, valitettavasti. Perinteiset kahvila-huoltoasemat ovat nykyään oikeasti katoava kansanperinne, sen salakavalasti leviävän kolmikirjaimisen ja ilmeettömän 'huoltoaseman' jalkoihin jäänenä. Persoonallisuus ja kodikkuus ovat kaukana tämänpäivän tiekahvilasta. Harva yrittäjä säilyy itsenäisenä ketjuliikkeiden painostaessa, mikä on sinänsä kovin surullista. Ymmärtäähän toki sen että itsenäisenä ei markkinatalouden renkinä enää pärjää ja kukapa meistä haluaisi pistää kaiken peliin, ja vähän enemmänkin. Niinkuin moni yrittäjä sanoo: 'Kaikki meni eikä riittänytkään'.



 Talonumerokin sopii tämänhetkisiin tunnelmiin.


Ei ole montaa lopetettua tiekahvilaa missä ei lukisi tehostetusta videovalvonnasta, liiketunnistimista ja securitaksen vartijoista. Ilmeisesti viimeisenä firman tulostimesta on tulostettu pitkien miinusten jälkeen vielä nämä pakolliset 'talonvahdit' teipattavaksi pölyttyneisiin ikkunoihin. 


Maken nakki, vai mikä se oli? Suomalainen grillikioski, isolla terassilla ja b-oikeuksilla varustettuna. Ruokaa, juomaa ja auringonpaistetta. Paikan miinuksena voisi mainita sen, että olut tuli muistaakseni kertakäyttöisistä muovituopeista. Mutta hyvityksenä on sanottava, että se annetaan anteeksi, koska takaovelta sai puhelinsoitolla mäyräkoiran jos toisenkin vielä iltayhdeksänkin jälkeen, silloin kun oli se tiukka paikka.




Kukapa muistaisi Palsta-lehden? Kukapa muistaisi hylätyn grillin. 


Viimeinen epätoivoinen teko, vai paikallisten nuorten nuotiopaikka?  


Kuvaushetkellä piti terassin suojissa maallista majaansa kuuluisa kulkija Laukku-Leena. Siitä syystä ei kuvia ole rakennuksen toiselta puolelta, koska emme tahtoneet Leenan sunnuntairauhaa häiritä. Kuviin eivät myöskään tahtoneet tulla pussilonkerolle lähteneet naapurikyläläiset, jotka istuskelivat maisemissa kevätauringon paisteesta nauttien, vaan siirtyivät pois vaikka heitä kuvaan kehoittelinkin jäämään. 



Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä saa maininnan tämä kaikki mahdolliset ja mahdottomat palvelut sisäänsä niellyt musta-aukko, joka on ahnaasen ja rahan ahneeseen sisukseensa imaissut kokonaisen kylän palvelut. Ehkä tämä on se tulevaisuuden tapa ja käytäntö. Tokihan on helpompaa saada kaikki saman katon alta, kuin kierrellä ristiin rastiin ympäri kyliä hakemassa tarvitsemaansa. Jotain silti jää kaipaaman perinteisen palvelukulttuurin kadotessa ja muuttaessa muotoaan. Tämän pytingin takaovilla on turha kierrellä klo 21.00 jälkeen ostamassa sitä 'pimeää' mäyräkoiraa. Olkoon tämä kirjoitus muistona ja kunnianosoituksena pikkukylille, sen kaupoille, kioskeille ja baareille, tänä globaalin kaupankäynnin aikana.

4 kommenttia:

  1. Ihan muutama viikko sitten kuvailin näillä samoilla hoodeilla, samoissa fiiliksissä... :/ Paljon kivampi olisi piipahtaa tuossa herkkukahvilassa perinteisellä munkkipossulla kuin ketjupullamössöllä tuossa jättiläispuulaakissa. :)

    VastaaPoista
  2. Totta kun potta. Mitä kuvailitte näillä seuduilla, jos saa udella?

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. harmi kun st1 ja Maken Grilli loppuivat Tuuloksesta

    VastaaPoista