sunnuntai 30. syyskuuta 2012


 Hyppy ajasta ajattomuuteen ja ulottuvuudesta ulottuvuuteen onnistuu vaivattomasti Lasilandia -nimen taakse kätketystä aikaportista. Hetki vain ja ollaan tutuilla poluilla 80-luvun takatukkaisissa tunnelmissa, jolloin kalapuikkoviiksiä ei katsottu pahalla. Tuona permanentin, neonvärien, farkkuhaalarien ja olkatoppausten kulta-aikana oli iloa ja aurinkoa. Ei ollut tietoakaan pankkikriiseistä, EU:sta tai lamasta, vaan elettiin suurta nousukautta ja kulutusjuhlaa, jonka laskuja vieläkin maksellaan.




Lasilandia -nimisessä edesmenneessä yrityksessä on jauhoisia sormiaan ja  kauhtuneita uimahousujaan myöten muistakin yhteyksistä tuttu kansantaiteilija, leipuri, uimahyppääjä, koomikko ja näyttelijä Simo Salminen. 



"On piilossa viidakon, suojassa temppelinraunion.
Valtakunta viimeinen silmälasikäärmeiden.
Vain viidakko tuntee sen.
"

Sirpaleisen lasiviidakon valtias kultaisessa kruunussaan. Peilillä päällystettyjen seinien aiheuttamat aistiharhat ovat saanet kuninkaan skitsofreeniseen tilaan. Jatkuva varuillaan olo ja piinaava hiljaisuus on kehittänyt äärimmäisen agressiivisen suojeluvaiston. Romahtaneen valtakuntansa raunioilla voi ja kannattaakin elää eri todellisuudessa ettei totuus lyö painoaan liian raskaasti heikoille harteille.



Kumarat silhuetit tuijottavat pelokkaina pimeyteen pirstaloituneessa Lasilandiassaan.


 Nalle, pässi, krokotiili, hylje, leijona ja monet muut eläinhahmot odottavat sulassa sovussa loppua, joka on vääjäämättä edessä.


Ystäviä ikuisesti, ei edes kuolema erota.


 Iloista riemuun, suruista murheeseen. Yhdessä.

 
Surusilmäinen hylje ja alakuloinen pässi ovat kotoisin Neuvostoliitosta, vaikka ovatkin suurimman osan elämästään viettäneet täällä Suomen sydänmailla.


7726 yötä ja 7727 päivää yksinäisyydessä.


Kaikki eivät ole päässeet näköalapaikalle. Joidenkin yksilöiden olemassaolo on jo päättynyt kolkkoon, kosteaan ja pimeään hautaansa. Kirottu olkoon se, joka viimeisenä lähti lukiten oven perässään ikuisiksi ajoiksi. Miltä tuntuu odottaa vuosikymmenet väistämätöntä loppuaan vailla toivoa pelastumisesta? 
Kun viimein joku saapui, oli jo myöhäistä.


 Lasisessa vankilassaan viettävät ikuisuuttaan nämä surulliset hiljalleen homehtuvat hahmot. Paikalleen jähmettyneinä, hämmästyneinä, arkoina ja naiivin typertyneesti hymyilevinä. Tämä on heidän todellisuutensa ja koko maailmansa. Suurinpiirtein samalta näyttäisi meidän olemisemme ja tekemisemme ulkopuolelta katsottuna. Yhtä tietämättömänä ja eksyneenä kulkee ihmisen lapsi omassa todellisuudessan rajoittuneen aistimaailmansa vankilassa. Surullista mutta totta, sen tietää Simo Salmisen velikin.





sunnuntai 23. syyskuuta 2012


Tiettömän taipaleen takana syvällä metsän siimeksessä odottaa vaatimaton pala pienviljelyn historiaa.


Yksi niistä monista tiloista, joita suomi oli täynnä sotien jälkeen. Sittemmin ne ovat kuolleet täydellisesti sukupuuttoon yhteiskuntarakenteen muuttuessa radikaalisti ja tehotuotannon vallatessa alaa.



Taloon on alettu tehdä remonttia joskus parikymmentä vuotta sitten. Kuisti, ikkunat, peltikate ja uusi piippu ovat peräisin siltä ajalta. Valmista ei koskaan tullut vaikka voiton puolella jo oltiinkin.


Elanto - Vantaan tehtaat. 


Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin hieman kesken. 


Joku on tullut sisään kirjaimellisesti seinän läpi. Keskeneräisistä rakenteista on ilmeisesti päässyt helpommin kuin vanhasta umpipuisesta ovesta.


Vanha kunnon päästä vedettävä seuranaan aurigon haurastuttama superlonpatja.


No täältähän ne löytyi! Kauan sitten kadonneet miljoonien arvoiset perintötaulut.



Uuni mallia pönttö. Koristeelliset luukut muistuttavat meitä siitä, kuinka tärkeää on panostaa arkipäivän estetiikkaan. Nykyään muotoilusta liian usein puuttuu se henki, vaikka käytännöllisyys olisikin äärimilleen huomioitua.


Tuikku murheeseen ja kaksi iloon.


Katto on uusittu, mutta jostain päästelee kosteutta vai onko ilmiö peräisin jo ajalta ennen peltikatteen uusimista?


Vaikka keskipalkkainen suomalainen kuuluu siihen 1% maailman väestöstä, joka omistaa 40% maailman rikkauksista, ei todellakaan kannata aina ostaa uutta, vaan arvostaa ja kierrättää jo olemassa olevaa. Varmaa on, että mammonan epätasainen jakautuminen tulee vielä tasaantumaan, tavalla tai toisella.


Mihin katosi eilinen? Mihin katoaa tämä hetki? Missä kulkee taivaan ja maan raja?



Esi-isä ihmettelee maailman menoa, mutta ei onneksi näe kotitaloaan pidemmälle. Ymmärrys ei varmasti riittäisi käsittämään tämän päivän hektistä hullunmyllyä.




Bitumihuopa valuu surrealistisesti kuin Salvador Dalin kellot.




 




Enempiä paasaamatta ja profetoimatta on aika päättä tämänkertainen matka eiliseen ja takaisin. 
Kiitos seurastanne.

maanantai 3. syyskuuta 2012


Hyss...! Täällä asuu hiljaisuus.

  
  Väsynyt katto luikertelee ajan painon alla kuin käärme.





Vuosien työstä on jäänyt vain tyhjää.


 Ovi lukossa vaikka seinät sortuu ympäriltä.



 Koskelan Akselin sanoja mukaillen: Kaikki turhaa, ensimmäisestä lapionpistosta asti.


 Aarreaitta historian harmaudesta.


Polttopuita loppuelämän tarpeisiin ja vähän jäi ylikin.


Tuonpuoleisessa ei televisiota tarvi. Tämänkin näköradion omistaja katselee nykyään vain taivaskanavia.