sunnuntai 13. tammikuuta 2013


Viikatemies tanssii suuren kivitalon hiljaisissa huoneissa ja puutarhassa tuoksuu kuolema. Toisin kuin rakennuksissa, joissa tuoksuu lähinnä kosteus ja home.


Helsinki - Tampere moottoritie, suuret tavaratalot, osotskeskukset ja 24h -marketit alle 500 metrin säteellä. Jälleen kerran herää kysymys, miten iso vankka kivitalo on unohtunut kaiken keskelle alueella, jolla tontti maksaa saman verran kuin uuden talon rakentaminen.


Piharakennuksessa on saunan lisäksi keittiö ja asuinhuone, sekä isohko kellari. Vierashuone on toiminut viimeisenä työnään ilmeisesti jonkun kodittoman narkomaanin sijana.


Maan vetovoima on venyttänyt kattoa kohti lattiaa, eikä aikaakan kun riippuva välipohja tulee saavuttamaan lopullisen määränpäänsä. Home on kotoisasti vallannut seinät ja katon, maalipinnan tunnelmallisesti hilseillessä irti pönttöuunin kyljistä. Täällä kelpaa kodittoman pujotella piikkiä surkastuneeseen verisuoneensa ja lähettää tajuntansa matkalle epätodellisuuden auvoisiin sfääreihin.



Kosteus on ruoskinut keittiön pintoja vuosien ajan. Psykedeelisen hyökkäävä keltainen luo sairaalloisen ja ahdistavan tunnelman ahtaaseen tilaan.


Lasileikkaus kuin kultakaupan ikkunassa.


Isot huoneet huokuvat tyhjyyttä, mutta jos oikein tarkkaan kuuntelee voi niissä kuulla kuiskauksia menneisyyden salaisista syövereistä.


 Nuorisomusiikkia parinkymmenen vuoden takaa ja tietysti c-kasetilla.


Kaunis valkoinen panelointi antaa kontrastia lattian vallaanneelle jätteelle. Nuoriso on käynyt paskomassa paikkoja oikein työkseen. Kaikki pinnat mihin keskekavuiset ovat ylettäneet, ovat joutuneet teini-iän aiheuttamien agressioiden kohteeksi.


Kuin sattumalta paikalle osui pari myöhäisiteiniä näyttämään pitkää nenää ja irvistelemään.


 Tältäkö näyttää taivaan porteilla? Toiset raput vievät ylös harmauteen ja toiset alas pimeyteen.


1950-luku on vahvasti läsnä. Talo edustaa ylemmän keskiluokan luksusta sen aikaisessa Suomessa. Vaikka harvalla nykyäänkään on vaaraa yhtä suureen talon näin hyvästä sijainnista puhumattakaan. 


Raha ja menestys ei tuonutkaan onnea, vaikka kunnianhimoa ja saavutuksia riitti. Se tärkein oli kuitenkin unohtunut.


 Viimeinen vilkaisu Lempi-mummun ryvettyneeseen puutarhaan.


Ette usko, jos sanon että että itse pääpiru ja paholainen antoi merkin tästä talosta ohi ajaessamme.


Kaappi on pakattu täyteen tyhiä kaljalaatikoita. Ehkä lähiseudun puliukkojengi on pitänyt täällä majaansa männä kesinä.



Yläkerrassa on taasen kokoontunut Kanta-Hämeen nuorisojaoston satanistiosasto. Ristiä on seinillä ja katossa vähän joka suuntaan, numeron 666 toistuessa myös useasti. On hieno huomata että nuoret ovat kiinnostuineita raamatusta ja erityisesti Johanneksen ilmestyksen ennustuksellisista jakeista.


Vaikutteita on saatu myös Maya-kulttuurista ja sen ennustamasta muutoksen päivästä, kun taas 'Jesse on likainen' taitaa olla ihan tavallista nuorisokulttuuria, ellei tällä sitten viitata tuttavallisesti erääseen kuuluisaan raamatun henkilöön.



Tennispallo Teneriffan auringon alta. Ihminen, joka pallon on aikoinaan ostanut, ei varmasti osannut kuvitella että se jonain päivänä on yksin särjetyn kotitalon kylmenneellä lattialla. Melkein mikä tahansa muu vaihtoehto olisi kenties tuntunut todennäköisemmältä. Siksi tuntuukin, ettei tulevaisuus mene koskaan niin kuin sen olisi kuvitellut menevän. Asiat joita odotat tapahtuviksi eivä tapahdu, kun taasen asiat joita et villeimmissäkään mielikuvituksesi lohkoissa osaa kuvitella, tulevat todeksi.

 

 Ei väri vyölaukkua pahenna, niinkuin meillä Hauholla on tapana sanoa.


  
Kliinisen lääketieteen laitos Tampereen yliopisto.
Rakkopunktio kuulostaa sangen epämukavalta, mutta onneksi myös anestesian perusteisiin on perehdytty riittävästi. Talossa asunut nuori nainen on opiskellut lääkäriksi. Ilmeisesti ei ole tullut äitä ikävä, koska kotitalo on kuoleman jälkeen jätetty oman onnensa nojaan. Suurin irtaimisto on käyty tyhjentämässä, mutta muuten ei mielenkiintoa ole riittänyt paikan ylläpitoon tai myymiseen.


Lapsikin sen tietää, että digiboxit kasvavat digipuissa, niin kuin maito tulee kaupanhyllyltä ja lihapiirakat sekä mikropizzat saarioisten äideiltä.



5 kommenttia:

  1. Ihanaa, yksi UE-blogi ainakin on hengissä. Hienoja kuvia ja hyviä kommentteja. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! On aina mukava saada kuulla minkälaisia tuntemuksia tarinat lukijoissa herättävät.

      Poista
  2. Kiitos kun jaoit tuon talon tunnelmia. Tyylikästä settiä ja osuvia huomioita. Mikä määrä tarinoita, elettyjä hetkiä, noidenkin seinien sisällä. Aina lähtien harjannostajaisista viimeisten termiittien sekoiluihin. Kun seinät vain osaisivat puhua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Lähes jokaisessa kohteessa missä on tullut käytyä jää harmittamaan paikan unohdukseen jäänyt arki ja elämä. Joitakin tiedonmurusia toki aina löytyy joista voi päätellä pintapuolisesti talon tapahtumien kulkua ja historiaa. Aktiivisesti ihmisiä jututtamalla ja haastattelemalla saa yllättävänkin paljon tietoa ja muistoja kerättyä talteen.
      Mutta kuten sanoit, kunpa seinät osaisivat puhua. Tai ehkä ne osaavatkin ja niitä pitäisi vain osata kuunnella.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista