tiistai 26. helmikuuta 2013

 





Avoimien ovien päivä. Minkä oven sinä valitsisit? Kenties alas kellariin johtavan, jossa sijaitsee pannuhuone. Tällä kertaa se kuitenkin jätettiin visitoimatta työturvallisuussyistä. Haljenneista putkista on nimittäin vuotanut muutamia kuutioita vettä betonisen loukon pohjalle. Homekasvusto on saanut otollisen kasvualustan huonosti ilmaa vaihtavassa tilassa, josta se on noussut rakenteita pitkin myös ylempiin kerroksiin. Paikka paikoin harsomaisena esiintyvän ja seinillä tummina täplinä kukkivan itiöviljelmän saattaa havaita ilman sen suurempia laboratorisia tutkimuksia.





Kuivakäymälä on ekologinen vaihtoehto ympäristöä ja luonnonvaroja järjettömästi tuhoavalle vesiklosetille.


Mistä kukin tykkää ja paljon alkon hintoja halvemmalla. Anna kuitenkin palaa ennen kuin ajat.

  
 Muutakin on tullut kirjoiteltua kuin sitä perinteistä: Kultalanguri on kuin paviaani. Mette Mannonen sääprofeetta. Oliiviöljy + pihka säärihaava. Ohto Manninen kansalaissota. Uni-apnea Bill Gosby. 


Ikuinen joulu.


Huominen, tyhjä kuin juopon lupaus.


Myllyä joka lähtöön ja muurauslaastia, sitä hyvää tulenkestävää, mutta ei kuitenkaan ajan kestävää.


Joskus voisi luulla että Salvadaor Dali sai vaikutteita teoksiinsa  autiotaloissa kiertelemällä, sillä samankaltaista surrealismia näkee lähes joka kerta tunkeutuessaan ihmiselämän jättämiin asumuksiin.



Kun kaikkea on tarpeeksi, on kaikkea jo liikaa.


Nyt ollaan lähellä sitä jotakin. Edesmenneen valtakunnan boheemin sanoin: Siellä missä uupuneet purjeet tiskirätteinä riippuvat.




Saunassa. Parturissa.


Jäte-auto. Epävakaista.


Kaup. loppu. Huono olo. Sadetta 2 mm. Huono olo


Kyläkauppa ei enää aukee.


Kaaduin pankin ulkorapussa.


Jonain päivänä kaikki vain loppuu.
Aika on arvokas luonnonvara ja yksilöllä on sitä hyvinkin rajallisesti. Siksi sen arvon pitäisikin olla mittaamaton. Valitettavasti moni myy vähäisen aikansa ahneuksissaan alle käypien torihintojen.
Tehokkuutta ja tuottavuutta vaativa yhteiskunta ei suosi ajankulunsa hallitsevia ajattelijoita, jotka löytävät oman vakaumukensa ja saattavat pahimmassa tapauksessa herättää myös muita mammonan tavoittelun paradoksaalisesta lumouksesta.
Monia kuitenkin houkuttelee käärmeen lailla se helpompi tie, jossa ei tarvitse itse tehdä moraalisia valintoja ja jossa riittää kun vain tottelee ja noudattaa sääntöjä välittämästä omasta etiikastaan. Millainen maailma olisi, jos jokainen vastaisi omista teoistaan, niin välittömistä kuin välillisistäkin? Toivo tulevaisuudesta ei ole valtioissa tai hallituksissa eikä edes uskonnoissa, vaan se on ihmisessä itsessään.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013


Eteläisessä Suomessa lähellä pääkaupunkiseutua on pitkään liikkuneiden huhujen mukaan sijainnut eräänlainen ihmisten ja varsinkin ihmismielen jalostukseen keskittynyt sairaala. Kyseessä ei ole mikään kolmannen valtakunnan aikainen ihmistenkidutuslaitos, vaan psykologisiin- ja fysikaalisiin kokeisiin perustuva tiedepohjainen tutkimuslaitos.
Joidenkin tietolähteiden mukaan se on saanut alkunsa 1970-luvun poliittisesti epävakaan ilmapiirin aikaansaannoksena, kun maailmanrauha ja planeettamme, kuin myös ihmiskunnan hengissä pysyminen oli enää vain hiuskarvan varassa. Tätä sairaalaa perustamassa ollut ja sitä ylläpitävä järjestö koostui eri maiden tiede- ja ylioppilaspiireistä, joita yhdisti yhteinen globaali päämäärä, maapallon ja ihmiskunnan turvattu tulevaisuus. Rahoitus hankkeeseen saatiin monilta yksityisiltä säätiöiltä, sekä yritysten ja konsernien suuromistajilta ja jopa valtioilta, joskin viimeksi mainituilta tahoilta usein salassa ja eri verukkeiden ja nimikkeiden alle verhottuna.


Sairaala rakennettiin sen aikaisten pääteiden, rautateiden ja lentoliikenteen välittömään läheisyyteen hyvien kulkuyhteuksien turvaamiseksi. Kokonaisuus naamioitiin lailliseksi, hiljaiseksi liike- ja järjestötoiminnaksi. Mitä keskemmällä keskeisyyttä ja lähempänä ihmisiä ollaan, sen huomaamattomampaa toiminta usein on tavallisen kansan silmissä. Harva kiinnittää huomioita esimerkiksi jonkun pienemmän uskontosuuntauksen kirkkoon, joka sijatsee keskellä kaupunkia. Joka päivä ihmisiä tulee ja menee, talonmies pitää pihan siistinä, välillä käy jakeluyhtiön auto pihassa tuomassa lähetyksen tai hakemassa tavaraa ja kaikki tapahtuu ihmisten uteliaiden silmien alla huomiota herättämättä.


Testit ja tutkimukset, kuten niiden tuloksestkin, ovat yhä tarkoin varjeltuja salaisuuksia, vaikka aktiivinen toiminta lakkasi jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Joitain 'tietoja' on kuitenkin vuotanut kansan keskuuteen ja toriväen supateltavaksi. Keskeisiä projekteja kuulemma oli sotaisuuden ja metsästysvietin poistaminen ihmisen perimästä. Väkivallan vähentämisellä pyrittiin johdonmukaisesti luomaan rauhaa maailman vaarallisimpien petojen, eli ihmisten välille. Vastaavanlaisia kokeita suoritettiin laajasti Amerikan Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen. Tuloksena oli maailmanlaajuisestikkin huomioita herättänyt hippisukupolvi uusine aatteineen ja tekoineen. Onnistunut kokeilu kuitenkin hyllytettiin suuryhtiöiden painostuksen alla rahan ja vallan luodessa määreet maailman kulkusuunnalle.


Miksi tämä suomessa toiminut projekti ei lähtenyt toimimaan suunnitellusti? Syitä voidaan hakea 80-luvun markkinatalousyhteiskunnan ja sen myötä levinneen rahavallan ahneudesta sekä sen soluttautumisesta järjestön syvimpään ytimeen. Vaikka ongelmien ilmi tullessa toteuttiin puhdistus, se oli väistämättä liian myöhäistä. Maailma oli ajannut jo ohi tästä ihmiskunnan toivosta.


Millaisia kokeita aikanaan sitten tehtiin? Suurin osa testeistä oli psykologisia. Niillä ohjattiin ihmisen mieltä oikeudenmukaisempaan toimintaan ja kanssaeläjien kuin ympäristönkin huomioon ottamiseen. Jotkut toimenpiteet olivat hypnoosin kaltaisia nopeita toimintoja, osan taas kestäessä vuosia tarkassa ohjauksessa. Tuloksia saatiin kiitettävästi molemmilla saroilla. Mistään manipuloinnista ei kuitenkaan voida puhua, vaan kaikki perustui vapaaehtoisuuteen uuden onnellisemman maailman puolesta.


Hiljaa kuitenkin hiipui toivo paremmasta huomisesta. Vuonna 1985 sulkeutuivat viimeisetkin rahahanat järjestön kannalta tärkeiden ihmisten ja tekijöiden liuetessa massaan. Muutaman vuoden kuluttua laman kourissa kamppaileva Suomi  samoin kuin muukin ympäröivä maailma muuttuivat radikaalisti. Neuvostoliiton hajoaminen katkaisi tarpeellisten ja toiminnan kannalta välttämättömien tarvikkeiden saannin. Myös laitteet, tilat, menetelmät ja keskeiset ihmiset olivat käyneet vanhaksi. Kaikki oli lopullisesti ohi, vai oliko?


Toiminnan hiipumisesta huolimatta on tiede- ja toimenpidekeskus laitteineen yhä lähes täydessä käyttövalmiudessa. Vaikka henkilöstö on vähentynyt minimiin ja käytännössä ainoa palkollinen on vanha talonmies arkisessa rutiininomaisessa aherruksessaan, voi vielä joskus lähitulevaisuudessa olla aika jolloin alkaa taas tapahtua. Kyseessä ei ole mikään salaseura eikä hyvävelijärjestön ohjailema tieteenhaara, vaan rehellisesti maailman olemassaolon turvaamisesta kiinnostunut järjestö. Ehkä sinuunkin on lapsena ujutettu rokotteen varjolla mikrosiru, joka ohjailee toimintaasi kohti rauhanomaisempaa ja tasapainoisempaa huomista.