maanantai 29. huhtikuuta 2013




Matka satujen maailmaan...


...alkaa läpi lasisen metsän...


...jonka polut ovat peittyneet sirpaleisiin.


Pidäthän varasi, sillä tajuntasi saattaa hämärtyä liikkuessasi eri todellisuuksien ja ulottuvuuksien välisessä ajattomuudessa.


3.3.-94 Hepsankeikka tuli tänään. Kun se saatiin ulos kuljetusautosta vietiin se Ryssän viereiseen boxiin. Hevoset haistelivat ja Ryssä hirnahti kimeästi. Pian Hepuli alkoi syödä heiniään.
Olimme siivonneet sille varustelaatikon, joka oli homehtunut kiinni seinään. Tallille oli myös syntynyt kolme karitsaa, kaikki mustia. Ne oli tosi ihania. Kävimme vielä taputtelemassa Hepsaa ja lähdimme kotiin.


1.4. -94  Hepuli on ollut meillä jo kuukauden. Se on kotiutunt hyvin. Olemme käyneet jo muutaman kerran maastossakin. Siellä se tykkää olla. Keskiviikkona laukkasimme Kuuslahdessa yhden ihanan suoran. Olin varmaan yhtä märkä kuin Hepsa. Hepuli on Vuorentakana paljon rauhallisempi kuin Sammolla.
Se tykkää olla Ryssä- tallilla.


3.4. -94  Eilen Vappu ratsasti Hepulilla. Talutin sitä ensix ja sit siirryin kauenmax. Ratsastin Hepsalla ensix ite. Se olikin tosi rauhallinen laukassakin. Maire on ommellu Hepsalle sinisen satulahuovan Lempin vanhalla poljettavalla koneella! Ja Jossu kai myy meille yhen satulahuovan. Ja sit meil on se yks vanha. 
Hepsalla on "laitakommunistikampaus" (Anterssonkampaus), toivottavsti sen harja kasvaa.


9.4. -94  Ratsastin eilen Hepulilla melkein 2 tuntia. Sen kunto on kohentunut vinhaa vauhtia. Hepsa ei tullut yhtää hikiseksi. Se oli tosi kivalla tuulella, yritti parhaansa. Pohkeen väistö sujui hyvin ja peruutuskin kohtalaisesti. Laukka oli rauhallista eikä laukannostossa yhtään pukkia. Kylläkin joku outo hypähdys kesken laukan! (Aito capriole?)


17.4. -94  Olin tänään Hepulin kanssa Kuuslahden isolla lenkillä. Siellä oli tosi kivaa. Mentiin täyttä kiitoo se yks ihana suora (ei kokonaan, se on varmaan 3km!) Hepsa ei edes pukitellu...wingh! Tänään ei ollut kovin lämmin, mutta vähän aika sitte oli melkei 15c! (...)
Täytyy yrittää muistaa: Marja 21.4. ja Hepuli 22.4. Siis niitten synttärit. Ja Vappu 27.4.! Mistä mä saan rahaa?!?


 Mira ja Grafinia.



20.4. -94  Tänää oli aika lämmin päivä, eikä tuullutkaan paljoa. Mutta Hepuli sai jostain päähänäsä pudottaa mut! Kun laukkasin, se pukitti hyvin kamalia pukkeja monta kertaa pää alhaalla! Ja mä lensin! Olin ihan kuranen mutta nousin takas sen selkään. Ravasin ensiksi voltteja ja ympyröitä. Tein pysähdyksiä ja peruutuksia. Yritin saada Hepsaa tajuumaan, että ratsastajia EI tiputella. Kyllä se sitten tajuskin ja laukkasin vielä. Se yritti vielä pukittaa, mutta sitä se ei saanut tehdä.


24.4. -94  Tänään oli tosi lämmin ilma, 18 astetta! Hyppäsin Hepsan kanssa ja Sini ja Mari laitto puomeja. Me mentiin ehkä jotain alle metrin. Hepsa hyppää tosi hyvin! Ei se paljoa kaahaakaan. Hepsalla oli kaksoisturpahihna. Me oltiin muuten perjantaina maastossa Kuuslahdessa. Siellä oli hauskaa ja  me mentiin taas siinä suoralla täyttä.


14.5. -94  Nyt on ollu tosi lämmin. (paitsi tänään) Yks päivä oli 24c! Joku päivä oliks se ny keskiviikko nii Hepuli laukkasi tosi hyvin. Se ei oo pukitellu yhtään viime aikoina! Edistystä. Mutta yks kerta se oli nihkee ja laiska. No onneks se ei yleensä oo semmonen!!! 
Ihanaa kesä lomaan on vaan vähän yli pari viikkoa! Tai kolme! Mä otin eile Leevistä naamakuvan.


5.6. -94  Mä en oo muistanu kirjottaa tänne... Mut kesäloma on alkanu! Hepuli on edistynyt vinhaa vauhtia vähän kaikessa. Me ruvetaan ratsastaan sillä 2 kertaa päivässä, ja se saa kai uuden satulan.
Tänää aiomme hypätä, jos Maire varpaansa kanssa voi tulla puomeja pungertamaan... Hepuli on runnonu sen. Se on yököttävän näkönen. Hepuli hyppää muuten ihan kevyesti n. 85cm.



8.8. -94 Hepsankeikka raukka oli laitumella yli kuukauden. Eilen Hyppäsin 95cm! Mutta metrin se kielsi. Oma munaus. Hepsasta kyllä tehdään vielä estekoni. Rapina taitaa saada pennut. Se siitä.



12.8. -94  Rapinan 1. pentu tuli! Klo 8.15. Valkoinen pentu...narttu. Koska mahtaa tulla lisää? Klo? Yks synty kuolleena. Voi voi. Se ois ollu hieno mustavalkonen. No, se sitten syntykin jättiläiskoinen mustavalkonen urospentu. Enempää ei sitten tullukkaa. Pennut pulleita ja tyytyväisiä mutta jaksaa vinkuu...



25.8. -94  Koulu on alkanu. Voivoi voi voivoi! Mutta Grafinian pennut vaan paisuu, ne on paisunu ainakin kolminkertaisiks parissa viikossa.
Hepsa on rampautunu. Joku julkimus on potkassu sitä etupolveen. No onneksi eilen pystyin jo vähän ravaan ja laukkaakin. Tänään kun Maire hepuloi ni se oli kyllä vähän kuuma (siis koipi) 
Toivottavasti se paranee. Ajatella yks päivä (ennen vammautumista) koni alko "kulkeen muodossa" ekojen laukkojen jälkee! Vau! Jopa ravissa.








sunnuntai 21. huhtikuuta 2013


Romua rakkauden valtatiellä kuten A. Mellerin runossa. Romua on täälläkin kyllä ja valtatien virkaa toimittaa Suomen luonto. Se on toki hyvä, että vanhaa valitaan, mutta harkintaa saa käyttää tässäkin asiassa.



Keskisuuren ruokaravintola-kahvilan irtaimisto rasvakeittimineen ja kylmälaitteineen odottamassa töihin pääsyä, tietäen kuitenkin toiveensa turhaksi. Terveystarkastaja tuskin olisi mielissään, jos näitä ulkosäilytyksessä pidettyjä kaluja alkaisi esitellä ravintolan avajaisissa. No, tämän jätekasajäämistön omistaja-yrittäjästäkin aika jätti jo kymmenkunta vuotta sitten ja perikuntaan kuuluu ainoastaan vanhainkodissa asusteleva leski. Toisin sanoen, tämän rytökasan todennäköinen perijä on valtio, joka tieysti antaa meille vapauden nauttia tästä yhteisestä hyvästä, vähän niinkuin jokamiehen oikeutena.



Näillä kasettimankoilla alkaa jokusen vuoden päästä olla historiallista merkitystä. Tämän hetkinen käypä arvo on nollan euron huitteilla, ehkä vähän allekin.


Tällä maalaispihapiirillä taasen olisi huomattavaa arvoa, niin rahallista kuin maisemallistakin, ellei sitä olisi täytetty kaikella mahdollisella romulla jokaista neliömetriä myöten. Siinä vaiheessa kun pitkä musta lipuu pihaan loppuvat murheet, mutta vastuu seuraa vielä tuonpuoleisessakin, ainakin noin teoriassa.


Seuraava tontti äskeisen romu-unelman naapurustossa on jo muinoin lakkautettu alkoholistiparantola 1940-50 -lukujen taitteesta. Täällä kunnostettiin sodan traumatisoimia sotilaita, jotka eivät rauhan tullen saaneet siviilielämän syrjästä kiinni, mutta pullosta sitäkin tiukemmin. Paikalliset tuntevat talon paremmin nimellä Klubi, josta onkin jo ihan omat tarinansa. Pihamaalla lepää jos jonkinalaista käytöstä poistettua tarviketta ja kulkuneuvoa, jotka laskevat öljynsä tämän pohjavesialueella sijaitsevan rantatontin maaperään.


Kauneimmalla paikalla. Täällä on mieli levännyt, hoitohuoneen ikkunasta yli järvenselän lentäviä lintuja katsellen, tyynen vedenpinnan luodessa seesteisen kontrastin sinisenä kuultavan taivaan kanssa. Nyt kontrastia antaa lähinnä rantaviivan välittömässä läheisyydessä lojuvat puhkiruostuvat öljy- ja liuotinaine tynnyrit. 


Hei hoi seilori! Vieläkö on pitkä matka satamaan? Valitettavasti liian pitkä. Vaikka merikelpoisuus on jo kauan sitten kadonnut tältä lasikuitupaatilta, kestää sen maatuminen varovaisen arvion mukaan satoja vuosia, ja ehkä jo puolentoista tuhannen vuoden päästä maa on taas viljelykelpoista, aikaisintaan.


Nämä pusikkoon hylätyt gummit ovat pyörineet viimeksi joskus silloin kun Datsun 100A oli vuoden myydyin auto. Nykyään kierrätys onneksi toimii lähes moitteetta, ettei kenenkään tarvitse hylätä loppuunajettuja renkaita metsänlaitaan yön pimeinä tunteina. Nyt puhutaan tietysti vain Suomen suhteellisen edistyksellisestä kierrätystoiminnasta, esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa ei tälläisesta järjestelmästä ole tietoakaan ja muotoutuvien ympäristöongelmien mittakaavakin on huomattavasti suurempi kuin täällä Härmänperän metsissä.


Kaunista mutta surullista. Jotain Dalimaista tässäkin näkymässä on.


Tee bussi. Tämä ei ole kehoitus, vaan käsky! Jos olet joskus miettinyt mihin kaikki loppuun ajetut teetupabussit haudataan, niin nyt tiedät vastauksen. Valitettavasti se yksilö jota varten tämänpäiväseen kuvausmatkaamme lähdimme, oli mystisesti kadonnut. Iältään, kunnoltaan tai muotoilultaan se ei juurikaan eronnut muista ympärillä olevista, mutta sen molempia kylkiä koristi vehnäterrierin kokoisin kirjaimin teipattu teksti: Jeesus pelastaa. Ehkä sen ympäri suomenmaata julistama slogan oli toteunut sen omaksi kohtaloksi ja tällä hetkellä se kuljettaa ylösnousseita taivaanporteilta perille paratiisiin. Pikana.


Romu täynnä romua.


Tämän naamataulun ilme näyttää sangen kauhistuneelta. Silmätkin jo puolillaan romua ja suu on auennut äänettömään huutoon.


Vaan tämä kuormuri se ajelee kohti aurinkoa ja autuaampia autoilumaita, sinne missä diesel on ilmaista ja korroosiosta ei ole kuultukaan. Mutta täällä meidän todellisuudessa ympäristön turmeleminen on rikos, vaikka siihen valitettavan harvoin puututaan.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

 Viimekertaisen alkoholipainoitteisen historiamatkan juovuttamana kyläilemme tänään erään nimettömänä pysyttelevän keräilijän luona tutustumassa mielenkiintoiseen kokoelmaan. Vanhan pölyisen lasikaapin uumenista löytyy kasoittain 'kunnia'- ja muistomerkkejä ihmiskunnan historian toistaiseksi suurimmasta verilöylystä, eli toisesta maailmansodasta. Näiden merkkien ainoana tarkoituksena tässä yhteydessä on muistuttaa ihmismielen pahuudesta ja niistä julmaakin julmemmista teoista, joihin tuo maailman älykkäimmäksi kutsuttu elollinen olento kykenee. Historiansa kannattaa tuntea, niin voi tulevaisuudessa välttyä uusimasta jo kertaalleen tehtyjä virheitä.


 Tällaista tunnustusta jaettiin satojatuhansia kappaleita suomalaisille jatkosodan aikana rintamalla olleille sotilaille. Minkäänlaista rahallista arvoa tällä seosmetallista sarjatuotantona painetulla pylpyrällä ei ole, mutta historiallista arvoa sitäkin enemmän. Toisen maailmansodan koputellessa ovella Suomi jäi epäkeskeisestä sijainnistaan huolimatta idän ja lännen, vai pitäisikö sanoa oikean ja vasemman väliseen keskiöön, jossa se oli pienenä pohjoisena nappulana suuren maailman peliruudukolla, vähän niinkuin vielä tänäkin päivänä.


Kaikki arvo- ja muistomerkit eivät suinkaan tulleet valtion puolesta, vaan niitä tehtiin myös itse varsinkin asemasotavaiheessa. Tämä kuparinen takuuvarmasti uniikki taidonnäyte säilytyskoteloineen on tehty Syvärin rintamalohkolla vuonna 1942.


 Jalkaväkirykmentti 44. oli hämäläisten oma joukko-osasto. Tämä sormus on muotoiltu lentokonealumiinista, joka olikin hyvin suosittu puhdetöissä käytetty raaka-aine. Jos esineet osaisivat puhua, olisi tälläkin kevyellä metallirenkaalla varmasti paljon kerrottavanaan.


Taisteluiden tiimellyksessä oli kuolemisen tai haavoittumisen lisäksi vaarana muitakin vastoinkäymisiä, kuten se että armeijan jakamat annostupakat katkeavat ja kastuvat. Siksi moni taiteilikin itselleen koristeellisen savukerasian. Tämä kyseinen yksilö on taittanut matkaa II-konekiväärikomppaniassa JR44:nen riveissä. Tämä pieni taideteos kuvastaa omalta osaltaan hyvin sitä käsityötaitoa, joka siihen aikaan vallitsi Suomessa. Käsillä tekemisen vähennyttyä katosi myös kaunis pala kulttuuria.


 Yksipäisen kotkan varjossa. Varmastikkin maailman eniten kerätyt ja väärennetyt sotilasmerkit liittyvät niin sanottuun kolmanteen valtakuntaan. Tälläisia merkkejä, tai pikemminkin niiden kopioita, myytiin vielä viime vuosikymmenellä kilokaupalla varsinkin entisissä itäblokin maissa ja toki muuallakin Euroopassa. Nämä kyseiset yksilöt eivät tosin ole peräisin Mustanmäen torilta, vaan rintamalta. Kaatuneilta kerätyt arvo- ja ansiomerkit kävivät panokseksi korttipelissä ja niillä käytiin kauppaa kuin parhaallakin kauppatavaralla. Eikä niiden rahallinen arvo, historialliesta arvosta puhumattakaan, ole ainakaan laskenut.


 Pahamaineisten SS-joukkojen tunnus, eli Totenkopf. Sinänsä onnistunut tunnuksenvalinta kyseisille joukoille, koska se kuvastaa erityisen hyvin kantajiensa tekemiä hirmutekoja. Keskitysleireillä kidutukseen, raiskauksiin, miljooniin murhiin ja kokonaiseen kansanmurhaan syyllistyneet erikoisjoukot ovat monellakin mittarilla mitattuna ihmiskunnan raadollisin joukko. Joskin joka sodassa on olleet omat 'erikoisjoukkonsa'. Kuten Kambodzan punaiset Khmerit, jotka muun muassa hakkasivat vastapuolelta vangittujen pikkulasten päitä puun kylkeen jaloista kiinni pitäen, ihan vain luotien säästämiseksi. Vähän vanhempien lasten ja aikuisten teloitus toteutettiin ampumalla tai lyömällä heitä hakulla päähän. Ainahan se henki ei kerrasta lähtenyt, mutta lopun viimeisteli edullisesti elävältä hautaaminen. Muutamassa vuodessa uusi järjestys oli tappanut reilun viidenneksen omasta kansastaan. Ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin, sen on historia valitettavan moneen kertaan todistanut.


Uskollisuutta on monenlaista, siksi kannattaakin olla erityisen tarkkana millaisille aatteille ja teoille on uskollinen. Jokainen vastaa kuitenkin loppuviimein itsestään ja omista teoistaan.


 Kaksipäinen kotka on todella vanha ja monissa eri yhteyksissä käytetty symboli. Meille tutuimmaksi se on tullut kuitenkin itänaapurimme lipuista ja vaakunoista, joissa se on ollut käytössä jo viitisensataa vuotta, muutaman vuosikymmenen taukoa lukuun ottamatta.


 Leningradin tuliaisia jostakin 1970 - 1980 -lukujen taitteesta. Neuvostoliitossahan tunnetusti jaettiin prenikoita lähes jokaisesta saavutuksesta, vaatimattommastikin. Juhlapäivinä ja paraateissa takin rintapielet suorastaan roikkuivat erilaisten ansiomitaleiden painosta, niin että liian nopeasta liikkestä saattoi olla seurauksena se, että takista jäi vain hiha käteen.


 Vaikea sanoa mitä merkit tarkoittavat, mutta jonkinlaisen konkreettisen kosketuksen historiaan näiden pienten pinssien kautta kuitenkin saa.  Kuten myös muistutuksen siitä, kuinka sotaisa ihmisrotu kaikissa rauhaa rakastavissa ja hyvää tarkoittavissa käänteissään on.


Vladimir Lenin johti kansannousua Neuvosto-Venäjällä satavuotta sitten ensimmäisen maailman sodan pyörteissä. Tsaarivallan kukistajan maallista olemusta voi vieläkin käydä tapaamassa Punaisen torin laidalla sijaitsevassa mausoleumissa, jossa balsamoitua ruumista pidetään näytteillä kaikelle kansalle.
Poliittista jatkajaansa Stalinia säyseämpänä tunnettu Lenin on historiallisesti moneen kertaan vääristelty henkilö. Ansioistaan voidaan kuitenkin mainita esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan päättymiseksi tehty rauhantyö ja Baltian maiden, Puolan, Ukrainan sekä Suomen itsenäisyyden antaminen, asioiden tarkoitusperiä tässä sen enempiä puimatta. Negatiivisista ansioistaankin voisi toki tehdä vähintään yhtä pitkän listan eikä se olisi kaunista luettavaa.



 Maailma muuttuu ja niin sen pitääkin muuttua. Tosin näillä näkymin tämä maapallon vaarallisimmaksi luokiteltu laji ajaa itsenä sukupuuttoon tuohoamalla elinympäristönsä ja sitä kautta itsensä. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ehkä jo muutaman sadan miljoonan vuoden päästä luonnon tasapaino löytää uudelleen balanssinsa ja jonkinlainen elämä jatkuu maan päällä, tosin ilman ihmiskuntaa. Evoluutio ei erehdy kahta kertaa.