Seuraava kohdetta lähestymme varomattomasti takavasemmalta, puoli vahingossa ja noin 80-kilometrin tuntinopeudella. Tämänkertainen kuvakollaasi käsittelee kahta lähes paranormaaliuuden rajoja hapuilevaa sattumusta, joita matkoillani ajattomuudessa olen kohdannut.

 Ensi vilkaisulla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vai onko sittenkin? Huonosilmäinenkin näkee talon olemuksesta että se on ollut pois vakinaisesta käytöstä jo muutaman tovin. Kirjoittajan erehtymättömän muistin mukaan likemmäs kolmekymmmentä vuotta.

Jotain häiritsevää kokonaisuudessa on, sen lisäksi, että talo on aivan keskellä savisinta peltoa, eikä sinne johda minkäänlaista tietä. Saati että sillä olisi pihaa, kaivosta tai puhelin- ja sähköjohdoista puhumattakaan. Näyttää kuin talo olisi tippunut siihen taivaasta ja se on varmasti myös monen muun ohikulkijan ensimmäinen ajatus.

Nyt alkaa hahmottua. Niin sanottu hirsi silmässä on tällä kertaa se, että mustista ikkunoista  näkyy ihan oikeata valoa.

Eikä vain siellä täällä, vaan kaikissa alakerran pari-ikkunoissa on jonkinlainen kynttelikkö tai muu pieni valonlähde.

Hautakynttilöitä! Vietetäänkö talossa hautajaisia vai onko kysymys kenties jonkinasteisesta noituuden harjoittamisesta? Tällä kertaa en mennyt asiaa tarkemmin tutkimaan aikataulullisista syistä. Vai rohkeuden  puutteestako se johtui? En tarkalleen enää muista miten asia oli, sillä sen verran aikaa tästä tapauksesta on jo kulunut.

Todennnäköisin syy mystisille kynttilöille on jonkun hauskuuttajan tervehdys ohikulkijoille, sillä talo sijaitsee melko vilkasliikenteisen tien varressa. Tai sitten pellot omistava farmari on toivonut pääsevänsä talosta eroon tyylikkäästi ja vaivattomasti, pistämällä ulkokynttilät mahdollisimman likelle verhonriekaleita. Perimmäinen syy jää tällä kertaa arvoitukseksi.

Tämä seuraavaa kohde on heti ensi vilkaisulla niin hylätty kuin autiotalo voi olla. Pitkin pihaa ja oven edessä kasvaa kypsään keski-ikään ehtineitä puita. Ohi menevän tien pinta on noussut toista metriä tontin yläpuolelle ja piharakennusten ovien eteen, estäen kulun. Katot kasvavat sammalta, ikkunat ovat rikki ja tönöt vinossa kuin väsyneet vieteriukot.

Idän puoleinen piippu on  murtunut ja varissut murusina maahan, niin ettei jäljellä juurikaan muuta kuin katossa ammottava aukko.

Sisäänkäynti on sopivasti kuusen suojassa. Muutama ikkunaruutukin on hajonnut vuosien ja säävaihteluiden aiheuttamien jännitteiden aikaansaannoksena.

Mutta yllätys yllätys! Täällä asutaan ympärivuotisesti. Pihapolun varrella nököttävät sievästi vierekkäin jätehuollon vuokra-astia ja biokomposti. Talvellakin ovelle johtaa kapea, mutta taajaan asteltu polku ja illan hämyssä kajastaa ikkunoista hehkulampun lämmin valo. 

Vaikka eipä sill,ä etteikö sitä maailmassa olisi oudompaakin nähty. Silti on hiuksia nostattavan kunnioitettavaa, että joku asuu kanta-kaupungissa näin, reilusti omalla tyylillä, muiden trimmatuista takapihoista ja kyseenalaistavista katseista piittaamatta.

Jos  ei tietäisi, niin voisi aivan hyvin luulla olevansa. No niin, sillä lauseella tämän tarinan piti alkaa, mutta lastenhoidollisten velvoitteden kutsumana en päässyt edes ensimmäisen virkkeen loppuun.
Lause ei toki tuollaisenakaan aivan huono ole, vaan jopa parempi kuin mitä sen alunperin piti olla. Sanomani siis piti, että jos ei tietäisi, niin voisi luulla olevansa viime kesänä kolutun tulitikkutehtaan sfäärisissä maisemoissa. Graffittien täyteinen autio halli on yllättävän viihdyttävä retkikohde sateisen iltapäivän ratoksi. Tervetuloa seuraan ja viihtymään, tästä se matka alkaa.

Aluksi heti tyhjät pois ja faktat pöytään. Rakennus on valmistunut hanuristi Simo Silmun syntymävuonna ja sen kyllä uskoo, sillä molempien pakkasen ja pakkkasnesteiden pieksemässä olemuksessa on samaa toivottomuutta. Eli molemmat ovat huollon ja ylläpidon puuttesta johtuen teknisen käyttöikänsä päässä.
Fakta numero kaksi on se, että oikotie-sivuston antaman arvion mukaan alueen keskimääräinen neliöhinta huitelee 2500-3000 euron välimaastossa, mikä taas tarkoittaa sitä, että tontille varmaan nousee lähiaikoina muutamakin luxuskerrostalo, ollaanhan sentään melkein keskellä kaupunkia ja melkein järven rannalla. Vaikka vanhan teollisuuskiinteistön maaperä on luonnollisesti syvälle saastunut, voidaan se yhteisillä varoilla puhdistaa ennen gryndereiden paikalle saapumista.
Fakta numero kolme: Talotyyppi muu. Talotyyppi tarkemmin: Muualla luokittelemattomat sosiaalitoimen rakennukset. Tämä viimeksi mainittu epätarkennus ei paljoakaan anna infoa rakennuksen edesmenneestä käyttötarkoituksesta.

 Sitä ihteensä, tyhjiä maalipurtiloita, lasia ja rikottua kiinteää irtaimistoa.

 Näkymättömien ihmisten juhlia valvoo näkymätön ovimies.

 Tuulikaapissa ei ole tungosta. Enää.

 Lähes kaikki ikkunat on ummetettu vanerilla.

 Värit ja ilot.

 Tällainen näky saa lähes hyvälle tuulelle.

 Rappion ja taiteen viehätys, kuin discoon eksynyt Arto Melleri rakennukseksi puettuna.

 Taitelijan tuoli. Mikä lie tämän jalon ja jalostetun huonekalun tarina?

Gösta vainaan wc-tunnelmissa ei lienyt aivan tällaista miljöötä rustaillessaan tekstinpätkää Unelmia ja toimistohommia kipaleeseen.

 Astutaan toki peremmälle pimentoon.

 Erään huoneen perällä seisoskelee tuttu sutiparta näyttämässä punaista valoa.

 Poika on tullut kotiipdl.

 Put on your dancing shoes, lauloi Hakalan Aikka ennen aivoinfarktia.

No nyt! Nyt ollaan johdatuksen äärellä! Tuttu hahmo ja tutun satumaailman edustaja osoittelee ylätasanteelta.

Vanhat kierot ja lierot mönkii silmämunista sisään. Tällaisesta se aivojen kuvataidetta käsittelevä osio diggailee tosissaan. Ei ole Mona Lisasta vastaavia fiiliksiä irrottamaan, millään muotoa da Vincia disauttamatta.

Jos lukijoilla on tietoa näiden jalojen hahmojen luojasta, ottakaa ystävällisesi yhteyttä toimitukseen. Vastaajien kesken arvomme paketin Juhla Mokkaa.

 Salin nurkassakin keimailee yksi jäsen tästä monsterit oy perheestä.

 Ei elävä, mutta ei myöskään hengetön.

 Nyrkin heilutusta kolmannen kerroksen ikkunasta.

 Karva-Mölli yrittää karkuun lastulevykaapin syöveristä.

Joku profetoimisen lahjan saanut sekakäyttäjä oli loihtinut myös meikäläisen buddhamaisen habituksen leijumaan kiinteistön seinällle. Suhteettoman tarkka näköispiirros menisi täydestä vaikka passikuvana.

 Keittiöstäkään ei puutu psykedeliaa.

 Kohtalaisen kovaa taidetta. Pistää toisinaan sanattomaksi.

Kuka repi pululta pään, ei sillä ettäkö se olisi väärin. Tämä saastainen elikko on  yksi niistä luontoäidin ja ihmisen yhteistyönä aikaansaamista luonnottomista roskaa ja paskaa syövistä mutaatioista joita en voi sietää. Muistuttaa enemmän nokalla varustettua lentävää rottaa kuin lintua.

Pää löytyi. Tosin en tiedä kuuluko se tuolle jumalattomalle otukselle jota kyyhkyksikin on joskus kutsuttu.

Tähän viisauteen on hyvä päättä tämä kuvataidehurjastelu. Kaikki kun on kuitenkin kiinni aisteista.

Suomen ensimmäisen elementtirivitalon ensimmmäisiä harjakaisia juhlittiin Hangon vankilan maisemissa 1951. Toinen tuleminen oli heti seuraavana vuonna, kun rakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen tulevien Olympialaisten valmistelutohinoissa ja niille  sijoilleen se on toistaiseksi unohtunutkin. Joskin kuluvana vuonna on tämän urheuiluhistoriaa hivelevän kyseenalaisen helmen aika siirtyä ajattomuudesta ikuisuuteen kaupungin hallituksessa paukutellun purkutuomion myötä.

Huomatkaa erikoinen rakennustekninen toteutus katossa, jossa vanhan huovan päälle on rakennettu tarpeettoman vahvat koolaukset uutta  pintaa kannattelemaan. 

Ei aina niin arkista, erkkeri-ikkuna antaa rapistuneenakin ilmettä parakkia  muistuttavalle rakennukselle. Aikansa villitys tämäkin ikkunamalli, hyvänä kakkosena heti pyöreiden pikku ikkunoiden jälkeen.

Tästä ovesta kulki kuusikymmentä vuotta sitten mm. Chilen, Brasilian ja Argentiinan viisiottelijat. Sittemmin siitä on kulkenut kymmmeniä tuhansia ihmisiä aina vuosituhannen vaihteeseen asti jolloin aluetta ylläpitävät tahot ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja sittemmin konkurssiin. Niinkuin usein käy, tekivät niin kutsutut hampparit  majansa myös tähän vakinaisesta käytöstä poistuneeseen rakennnukseen ja mikäs tänne tehdessä, sillä tilaa  on vaikka koko Kanta-Hämeen asunnottomillle.

Rakennus oli aikanaan edistyksellinen, sillä vain vastaanotossa oli tulisija ja muualla sähkölämmitys. Löytyipä neljänkymmenen huoneen majoitustilasta jopa yksi yhteinen sisäsuihku, jollaisesta harva oli kuullutkaan ja vielä marginaalisempi ryhmä nähnyt saati käyttänyt.

Paikat on sotkettu hyrskyn myrskyn ja kaikki vaihtovaluutaksi kelpaava on lähtenyt pitkäkyntisten matkaan. Sähköjohtoja ei tässä talossa ole ollut juurikaan kuparivarkaiden suruksi. Yksi pistorasia per huone ja sillä sipuli.

Vastaanottotiskillä lojuu sekalaista settiä.

Keittiökään ei houkuttele kulinaristisiin orgioihin.

Kokolattiamatto se olla pitää. Tämä allergia- ja astmaliiton disauttama päällyste on erinomaisen mukava jalalle, mutta kohtalainen pölynkerääjä ja levittäjä. Punaviinin kanssakin saa pitää varansa, sillä tahranpoisto tästä ei ole aivan amatöörien heiniä. Itse kyllä suosin kyseistä kuosia, samoin kuin tasakattoisia tiilitaloja ja kellarikerroksen kosteita tiloja. Tunnelma ennen kaikkea.

Sininen laguuni.

Verhot ovat kuin aikapanssarit. Toisella puolella valo ja elämä, toisella hämärä ja hauta-arkun hiljaisuus.

Nyt kun vastaanotossa on nautittu parit neuvoa antavat, voidaan lähteä sukkuloimaan syvemmälle rakennuksen uumeniin.

Käytävä avoimine ovineen on hämmentävä näky.

Minkä oven takana väijyy murhaaja?

Kaikkia huoneita  yhdistää romun ja paperiroskan paljous. Tuntuu kuin konsernin koko kirjanpito olisi levitetty ympäri lattioita.

Tulevista raunioista löytyy myös 50-lukuista antiikkia. Liekö originaali olympic-jakkara?

Tämä lasku oli maksettu ajallaan.

Neuvotteluhuoneen juhlallinen tunnelma ei ole vielä kokonaan kadonnut vaikka pitkä pöytä on jo löytänyt uuden osoitteen.

Tämän huoneen remontista  ei ole kauaa, sen kertoo jo pelkkä tummien värien meri ja seinäpintojen mahongin sävy.

Aah, mi muisto mun nuoruudestain! Vhs-kaseteisssa on todellista taikaa ja nostalagiaa.

Jahas, ja mitäs täältä löytyykään? Mainoskuvia puolen vuosisadan takaa.

Myös satakunta käsinkirjoitettua kuittia on täällä verottajaa paossa, paratiisinsa kullakin.

Kevytsavukkeesta se keventäminen alkaa.

Linnnavuoren huipulta aukeaa isänmaan aamunkoitto, köyhänä ja nälkäisenä.

Parissa huoneessa oli nähtävissä majoittumiseen viittaavia jälkiä. Sittemmin laiskistuneet ja mukavuudenhaluiset asunnottomat ovat alkaneet hivuttautua kohti keskustaa saman tien varressa sijaitseviin muihin puoliautioihin taloihin, aika aikaansa kutakin.

Samanlaisia vähäosaisten valtaamia rakennuksia jättää jälkeensä myös tällä hetkellä käynnissä olevat Sotshin olympialaiset, mittakaava taitaa vain olla satoja kertoja suurempi. Ketä täällä palvelee raha ja valta? Ei ainakaan enemmmistöä joka niiden vuoksi joutuu kuitenkin suurimmat uhraukset tekemään. Ihminen on tällä globaalilla pelikentällä kuin lastu merituulen nostattamassa ristiaallokossa, jossa jokainen uppoaa, kuka enemmin - kuka myöhemmin.