sunnuntai 25. toukokuuta 2014




Tällä kertaa kiertoajelulla on hieman vaatimattomampi katselmus: nurin mennyt nakkikioski.


Lain nimessä: SEIS! Vaikka eipä tällä liimapohjaisella flyerilla taida olla suomen oikeuslainasäädännön kanssa juurikaan muuta tekemistä kuin nimi joka onkin ihan oma tarinansa, terveisiä vaan ko. bändin pojille.


Luvatonta tunkeutumista ei suoriteta kuin käsivarren mitalla. Onhan vappupäivä  ja viereinen tori täynnä kojuja ja elämää. Voisi herättää tarpeetoonta kiinnostusta, jos alkaisi kapuilemaan sisään rikotusta myyntiluukusta.


Myyjää ei näy, mutta tiskillä lojuu Instrum Justitian mainos. Vai hetkinen, onko se sittenkin maksukehoitus.


Lattialta löytyy pari lappua lisää samankaltaista yrityksistä.


Lihalaitteet ja rasvakeittimet ovat jatkaneet matkaansa seuravaan osoitteeseen. Hiljaksiin pyörivä kebablihan kieputin lie iäksi vaiennut näiden kaiken nähneiden kaakeleiden äärestä.


Tässä välissä muistuukin mieleen pieni tarina jostakin vuosituhannen alusta, paikallisesta pizzeriaa ja elintarvikkeiden maahantuontia pyörittäneen monialayrittäjän kebablihatukusta. Kyseinen herrasmies valmisti ja toimitti tuota himoittua lihaa lähes sataan alan ravintolaan Etelä-Suomen alueelle.
Olimme ystävieni kanssa hänen edesmenneen kebab-pizzeriansa vakioasiakkaita, koska kyseessä oli silloin ainoa näitä herkkuja tarjoava kyseisen taajaman ruokala. Monesti runsaan ja täyttävä annoksen jälkeen vatsa olikin enemmän kuin täynnä. Silloin tällöin sattui niinkin, ettei ruoan sulattaminen tapahtunut aivan ongelmitta ja ihan aina ei tuo maustettu liha tahtonut pysyä sisälläkään. Noina kertoina yleisen naureskelun aihe olikin että Haithami on laittanut taas rottia kebabin sekaan.
Valitettavasti totuus ei ollut kovin kaukana tästä. Terveystarkastajat pääsivät pitkän taistelun jälkeen tunkeutumaan tuonne kaikkein pyhimpään eli teollisuusalueella sijaitsevaan peltihalliin, kebabin syntysijoille. Paikalla olleiden kertoman mukaan näky tai pikemminkin haju oli hirvittävä. Joka paikka oli täynnä teurasjätteitä ja ilma oli kärpäsiä mustanaan. Auton varustelaatikosta noudettujen hengityssuojaimien ja suojapukujen kanssa uskaltauduttiin peremmmälle tuonnne b-luokan splatter-elokuvastudiolle. Pikaisen tutkiskelun jälkeen huomattiin, ettei koko hallissa ollut minkäänlaisia kylmäkoneita, lihat ja ruhot olivat kasoissa pöydillä ja varastohyllyissä. Jätekasat kuhisivat matoja ja toukkia. Ruhojen välistä saattoi lukea, että kebabbiin oli käytetty muitakin eläimiä kuin lampaita, sillä lähes kaikki elollinen missä on lihaa, oli kelvannut raaka-aineeksi. Herkullista mutta totta.
Jo parin tunnin päästä tästä ratsiasta olikin mediassa liikkeellä maanlajuinen tiedote jossa kehotettiin välttämään tätä kyseisen toimittajan Halal lihaa. Eikä mennyt kuin muutama viikko, kun epäluotettava pizzanpyörittäjämme oli kadonnut tukkuineen kaikkineen. Hämmentävien muistojen lisäksi ei jäänyt kuin lihankuljetusauto, josta kaikkien yllätykseksi löytyi kylmäkone, joka vähemmän yllätyksellisesti oli kuitenkin rikki.


Ruoan tuoksuisista ajoista ovat jääneet vain suojalasit laatikoston reunalle. Asettelu herättääkin kysymyksen, ovatko täälläkin elintavikkeet päässet loppuaikoina hapantumaan niin että rasvaroiskeista on ollut välitön vaara sokeutumiseen, vai onko kebabmöykyn kuljetin kytketty kenties turbovaihteelle suurempien tuottojen toivossa.


Tässä salissa  tuli itsekkin muinoin jonoteltua kebabbia muussilla, joka olikin paikan erikioisuus. Sen mitä nuoren miehen baaristapaluumatkoilta muistaa, niin ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.


Tällekin vaatimattoman pienelle tontille sujautetaan piakkkoin kerrostalo ympäröivään asemakaavaan sopien ja suhteutettuna heti kun konkurssipesän perimisteitse suoritetut omistussuhteiden uudelleenjärjestelyt ovat lainvoimaisia. Rakennuksella tosin ei ole tätä nykyä kuin purkukustannuksista johtuvaa miinusarvoa ja hämärä muistikuva kurkistelee jostakin kaukaa harmaantuneiden aivojen kamareista, että tontti olisi kaupungilta vuokrallla ja niin ollen päätymässä varmasti uusiokäyttöön keskeisen sijaintinsta johdosta.


Suoraan vastapäätä ravitsemusliikkeestä löytyy myös astetta surullisempi tarina, unohdettu pubi. Tässä kippolassa tuli allekirjoittaneenkin istuttua jokusia satoja tunteja. Pieni hämyinen täyden palvelun ravintola koostui perinteiseen 80-lukulaiseen tapaan kahdesta osasta eli juottolasta ja ruokalasta. Ruokapuoli oli auki aamusta iltapäivään, eikä kyseessä ollut todellakaan  mikään lounaspikaruokala vaan kulinaristisiin nautintoihin tähtäävä arkiruoan ateljee, ainakin näin ajan kuultamana. Viimeinen muistikuva ruokapuolelta onkin jostain vuosien 2007-2008 tiimoilta, jolloin tuli vielä mäsäytettyä lihaksia. Mutta vielä näin kasviksenakin tulee muisteltua rapeaksi paistettua pihviä kermapippurikastikkeessa papujen ja lohkoperunoiden kera.
Ruoan jälkeen olikin vähintään kohtuullista siirtyä muutama metri etelään ja tilata kannullinen mehuisaa sangriaa, jota sai aina yhtä aurinkoisena niin kesällä kuin talvellakin. Joitakin hintapoliittisia faktoja esittäkseeni on parasta laittaa lukuja tiskiin: Talonviinit: 6€  / 0,75 l kannu, sangria 8€ / 0,75 l kannu. Hanatuotteet ti - to 2€, paitsi  loppuaikoina Eurooppaa runtelevan inflaation johdattelemmana 2,5€  per tuoppi. Tarjoiluravintolan tunnelmaan ja laatuun nähden hintataso oli enemmän kuin edullinen. Ehkä näitä asiakasystävällisiä seikkoja voidaankin pitää syinä tämän hetkiseen tilanteeseen, joka on se että ovet ovat olleet kiinni jo useamman vuoden ja tulevat pysymäänkin vaikka ollaan keskellä kaupunkia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti